Freyat kilpa jr kultaa Espoo Cupissa

17.11.2014




Tapiolan urheiluhallissa Espoo Cupissa kilpailtiin sunnuntaina 16.11.2014 yli kuudenkymmenen voimistelujoukkueen voimin. Joukkueita kilpaili neljässä eri sarjassa, sillä kisoissa oli 10–12-vuotiaiden sarja ja 12–14-vuotiaiden ja 14–16-vuotiaiden sarjoissa kilpailtiin sekä SM-sarjassa että kilpasarjassa. HJM-tiimin joukkueita kisaamassa oli neljä ja heidän lisäkseen Järvenpään Voimistelijoiden joukkueita nähtiin matolla kolme ja Hyvinkään voimistelun ja liikunnan joukkueita kaksi.

Freyat kilpa jr –joukkue lähti kilpailuun kuuden voimistelijan kokoonpanolla ensimmäistä kertaa tänä syksynä. 14–16-vuotiaiden kilpasarjassa kisaava joukkue on pärjännyt varsin hyvin koko syyskauden, mutta Espoossa suoritus onnistui kultamitalin arvoisesti pisteillä 16,83. Hopealle tuli Forssan Naisvoimistelijoiden Lumitähdet pistemäärällä 15,55 ja pronssia sai Sport Club Vantaan Kinesis pisteillä 15,48. Freyat kilpa jr –joukkuetta valmentavat Johanna Tuovinen, Hanna Jormanainen sekä Nea Leinonen.

”Tämä oli kauden vahvin suoritus. Tytöt esiintyivät varmasti ja päättäväisesti. Onnistuminen tuo roimasti lisää itseluottamusta ensi viikonlopun mestaruuskisoja ajatellen”, hehkuttaa Hanna Jormanainen. ”Ennen  mestaruuskisoja pyrimme vielä parantamaan täsmällisyyttä ja tarkkuutta sekä hiomaan ilmennystä ja liikelaajuuksia”, jatkaa Hanna. 

Joukkue iloitsi onnistuneesta suorituksesta ja kultamitalista hymyssä suin yhdessä muiden mitalistijoukkueiden kanssa. Erityisen tyytyväisiä he olivat kisasuorituksen rentouteen ja onnistumiseen uudella kisakokoonpanolla. Tästä on hyvä lähteä keskittymään kisakauden viimeisen viikon harjoituksiin tähtäimenä viikonloppuna Hyvinkäällä kilpailtavat kilpasarjojen välinemestaruuskilpailut. Hyvinkään Martin salissa nähdään molemmat HJM-tiimin kilpasarjojen joukkueet, joten kannattaa varata kalenteriin aikaa ja saapua sankoin joukoin kannustamaan voimistelijoita huippusuoritukseen.

Myös 14 – 16 vuotiaiden SM-sarjan Freyat joukkue oli tyytyväinen suoritukseensa. Pisteet 15,00 riittivät pronssimitaliin ja hopeastakin jäätiin vain 0,03 pistettä. ”Joukkue on päässyt yli epäonnistumisen pelosta välineen kanssa ja pystyy koko ajan paremmin keskittymään voimistelemiseen. Se on näkynyt yhä varmempina kisasuorituksina kauden aikana”, kertoo joukkueen valmentaja Eevakaisa Niemi. SM-kilpailut kisataan marraskuun viimeisenä viikonloppuna Valkeakoskella, missä joukkue tavoittelee mitalisijaa.

Suurin osanottajajoukko Espoo Cupissa nähtiin 10-12-vuotiaiden sarjassa, jossa kilpaili 32 joukkuetta. 10-12-vuotiaiden sarjassa 1.kategoriaan ylsi yhteensä 8 joukkuetta, joista 4 palkittin. Nämä olivat OVOn Indiumit 02, Pakilan Voimistelijoiden Gloria Astra, OVOn Team Indiumit sekä Tapiolan Voimistelijoiden  Team Loiste. Hyvolista 10-12 vuotiaiden sarjassa kilpaili Vivax, joka sai kategorian 3.

Vivaxia valmentaa Suvi Öhman, Janika Lindroos ja Tiina Lehikoinen.

Vivaxissa voimistelevat Nea Eriksson, Alisa Giannini, Emmi Korkeamäki, Taru Hietanoro, Moona Hujanen, Saga Koskinen, Miisa Hujanen, Oona Rinne, Marika Silina, Maija Aintila, Kea Kuusisto, Janna Jäntti, Rosa-Mari Bisi.

Firelialla on takana kolme kisaa tältä kaudelta. Firelia osallistui 12-14 –vuotiaiden kilpasarjaan ja tuloksena kategoria D. Tavoitteena oli tehdä puhdas ja ilmaisullinen suoritus.  

Fireliaa valmentaa Iita Kalmari.

Joukkueessa voimistelevat Alisa Bosquet, Essi Kallio, Jasmin Karhinen, Nea Koliseva, Vilma Laaksonen, Greeta Marttinen, Isadora Paananen, Mila Soukka, Saara Säkäjärvi, Pinja Vierimaa.

Tulokset:

http://www.olarinvoimistelijat.fi/tapahtumat2/espoo-cup-16-11-2014/tulokset/

 

Pinkin Pantterin asematapahtuma

Joukkuevoimistelujoukkueet Adarel ja Adalie (synt. -05 ja -06) osallistuivat sunnuntaina Pinkin Pantterin asematapahtumaan Helsingissä. Kummankin kokoonpanon ohjelman kanssa on ahkeroitu kotisaleilla ja erityisesti ohjelman selkeyttä, yhdenmukaisuutta ja esiintymisrohkeutta on saatu lisättyä ohjelmaan. Tulevalle Järvenpään asemalle (13.12.) tarkennamme vielä laskuja ja lisäämme hymyä, kertovat valmentajat Tuuli Tervala ja Jasmin Vilmusenaho.

Joukkueita valmentavat Tuuli Tervala, Jasmin Vilmusenaho, Pihla Juola ja Sonja Ruohonen.

Adarel: Cederqvist Sanni, Heinomo Hilla, Juola Henna, Karjalainen Anna, Karjalainen Kerttu, Kuri Evita, Matikainen Inka, Marttila Sara, Mikkola Siirilotta, Valtonen Iira

Adalie: Aarnio Emmalotta, Forsberg Anniina, Giannini Salma, Hahtala Ella, Harju Aada, Huhtala Silja, Ikonen Martta, Laitio Helena, Niemi Iines, Pirttilahti Eevi, Suntio Iida, Toropainen Laura, Touru Eevi, Vilen Annika

Kilpasarjojen Välinemestaruuskisat pidetään tulevana viikonloppuna 21. – 23.11.2014 Martin hallissa, Hyvinkäällä.